Kerjaaminen 2 (aina jotain unohtuu..)
Jain viela miettimaan, etta mielestani on kuitenkin jotain, mita KAIKKI voivat tehda kerjaamista ja kerjalaisia kohdatessaan.
Tama on: Kohdella heita kunnioittavasti. Kohdella heita ihmisina. Talla tarkoitan sita, ettei heita tarvitse karttaa kadulla ihan kuin he kantaisivat ruttoa, tai olla heille toykea kun he tulevat "hairitsemaan" sinun kolmen ruokalajin luksusillallistasi terassiravintolassa. Monesti katse voi kertoa enemman kuin tuhat sanaa, ja voin vain kuvitella kuinka paljon vihaisia ja paheksuvia katseita kerjalaiset saavat osakseen.
On jo varmasti tarpeeksi noyryyttavaa kerjalaisille, etta he joutuvat alentumaan likaisille kaduille anelemaan ohikulkevilta ihmisilta apua.
Kaiken hieman erilaisen kummaksuminen on varmasti melko vaistonvarainen ja luonnollinen reaktio meille ihmisapinoille, mutta kaytostaan voi aina yrittaa muuttaa kun sita tiedostaa. En itsekaan ole tassa puhdas pulmunen ja huomaan monesti kuinka laumaelaimena menen usein kuin huomaamatta massan mukana ja yritan karttaa kerjalaisten kanssa tekemisiin joutumista. Nyt olen yrittanyt muuttaa kaytostani ja vaikken antaisi heille rahaa, niin pyrin kuitenkin olemaan kohtelias ja osoittamaan arvostusta kerjalaisia kohtaan, parhaimpani mukaan. Nimittain asia, mita kerjalaiset varmasti eniten saavat osakseen, on valinpitamattomyys. Se, etta ihmiset vain kavelevat ohi; se, ettei valtiolta saa minkaanlaista apua.
Koyhyys kun on monesti paljon muutakin kuin vain pelkastaan materiaalista koyhyytta. Se on ihmisoikeuksien puutetta. Se on ulkopuolisuutta, syrjintaa, turvattomuutta, valinpitamattomyytta ja arvottomuuden kokemusta.
Hyva ja mielenkiintoinen kirja koyhyydesta (varoitus, nyt seuraa mainos!) on Amnesty International:in Irene Khanin kirjoittama "Kohtalona Koyhyys". (Minulta saa lainaan, jos saan sen ehjana takaisin kotiin taalta matkalta :)
Tama on: Kohdella heita kunnioittavasti. Kohdella heita ihmisina. Talla tarkoitan sita, ettei heita tarvitse karttaa kadulla ihan kuin he kantaisivat ruttoa, tai olla heille toykea kun he tulevat "hairitsemaan" sinun kolmen ruokalajin luksusillallistasi terassiravintolassa. Monesti katse voi kertoa enemman kuin tuhat sanaa, ja voin vain kuvitella kuinka paljon vihaisia ja paheksuvia katseita kerjalaiset saavat osakseen.
On jo varmasti tarpeeksi noyryyttavaa kerjalaisille, etta he joutuvat alentumaan likaisille kaduille anelemaan ohikulkevilta ihmisilta apua.
Kaiken hieman erilaisen kummaksuminen on varmasti melko vaistonvarainen ja luonnollinen reaktio meille ihmisapinoille, mutta kaytostaan voi aina yrittaa muuttaa kun sita tiedostaa. En itsekaan ole tassa puhdas pulmunen ja huomaan monesti kuinka laumaelaimena menen usein kuin huomaamatta massan mukana ja yritan karttaa kerjalaisten kanssa tekemisiin joutumista. Nyt olen yrittanyt muuttaa kaytostani ja vaikken antaisi heille rahaa, niin pyrin kuitenkin olemaan kohtelias ja osoittamaan arvostusta kerjalaisia kohtaan, parhaimpani mukaan. Nimittain asia, mita kerjalaiset varmasti eniten saavat osakseen, on valinpitamattomyys. Se, etta ihmiset vain kavelevat ohi; se, ettei valtiolta saa minkaanlaista apua.
Koyhyys kun on monesti paljon muutakin kuin vain pelkastaan materiaalista koyhyytta. Se on ihmisoikeuksien puutetta. Se on ulkopuolisuutta, syrjintaa, turvattomuutta, valinpitamattomyytta ja arvottomuuden kokemusta.
Hyva ja mielenkiintoinen kirja koyhyydesta (varoitus, nyt seuraa mainos!) on Amnesty International:in Irene Khanin kirjoittama "Kohtalona Koyhyys". (Minulta saa lainaan, jos saan sen ehjana takaisin kotiin taalta matkalta :)
Comentarios
Publicar un comentario