Länsimaalaiset hyvine ideoineen
Länsimaalaiset* ovat aina oikeassa...?
Tapasimme erään Perussa sijaitsevan ekohotellin länsimaalaisen omistaja-naisen. Hänen kaikki- ekostandardit-täyttävä hotellinsa työllisti muutamia paikallisia ihmisiä. Ollessamme hänen kanssaan kahvilla hotellin terassilla, naisen töykeä käytös työntekijäänsä kohtaan ei voinut jäädä huomaamatta. Hän sätti työntekijäänsä astioiden kilauttelemisesta silloin, kun HÄN puhuu ja teki tämän kaikkien meidän 4n turistin edessä saaden kaikki hieman hämmentymään. Tuon olisi voinut hoitaa kohteliaamminkin. Lisäksi jäin pohtimaan sitä, että hänen länsimaalainen ystävättärensä aikoi tulla huolehtimaan hotellista sen aikaa kun hän olisi lomalla kotimaassaan. Yleensä muutama työntekijä saa kuulema hieman vastuullisempia hommia hotellissa, mutta en voinut olla pohtimatta miten hän ei n. 4,5 vuoden toimintansa aikana ole voinut kouluttaa työntekijöitään huolehtimaan hotellista? Mieleen tulee väkisin, ettei nainen luota paikallisiin työntekijöihinsä. Tällainen toiminta vaikuttaa väheksyvältä, eikä ainakaan paranna paikallisten ammatillista itsetuntoa.
On tietenkin muistettava, että Perussa koulutusaste on heikko ja paikallisesta maalaisyhteisöstä tulevat työntekijät tarvitsevat varmasti perusteellista koulutusta matkailualasta ja hotellin pitämisestä. Länsimaalaisen pitämässä hotellissa asiat tehdään varmasti erilaisella tavalla ja tämäkin on opittava. En kuitenkaan voi uskoa, ettei kukaan oppisi, jos häntä vain motivoidaan ja koulutetaan asianmukaisesti. Eikö kukaan työntekijöistä sitten halunnut vastata hotellin hallinnollisesta puolesta vai oliko heille annettu mahdollisuutta siihen?
Hotellitoimintansa lisäksi tämä nainen pyörittää kansalaisjärjestöä, joka on saanut paljon hyvää aikaan, mm. lasten päiväkotitoiminnan ja kierrätyskeskuksen perustamisen. Kuitenkin nainen oli avoimen turhautunut siihen, että asioita oli niin vaikea hoitaa paikallisten kanssa ja sain hänen puheestaan sellaisen kuvan, että hänen mielestään paikallisia ei kiinnosta kehitystyöt liiemmin, he eivät mm. saavu kokouksiin. Taas pääkoppani alkoi raksuttaa seuraavia ajatuksia:
Vaikka nainen ilmaisikin tietämyksensä asioiden osittaisista syistä, eli paikallisten huonosta koulutustaustasta ja historian mukanaan tuomasta tottumuksesta vieraan vallan käskytyksen alaisena olemiseen, oliko hänen lähestymistapansa silti väärä?
(Vaikka tekstini saattaa olla melko kielteinen, kaikki kunnia kyseisen hotellinomistajan hyville saavutuksille ja varmasti hyvää-tarkoittavalle kehitystyölle! En halua arvostella, mikä on aina niin helppoa (tee itse perästä...) vaan ennemminkin pyöritellä ajatusrattaita päässäni siitä, kuinka asioita voisi parantaa)
Ecuadorin pienen piskuisessa vuoristokylässä kuulin vastaavanlaisia turhautuneita kommentteja länsimaalaiselta hostellinomistajanaiselta, joka kertoi aikovansa pistää pillit pussiin hänen hostellinsa pyörittämän vapaaehtoistyöohjelman kohdalla. Vapaaehtoiset ulkomaalaiset tulivat aiemmin opettamaan englanninkieltä kylän koululle, mutta yhteistyö opettajien kanssa ei pelannut. Paikalliset opettajat lähtivät mielellään viettämään vapaa-aikaa jättäen vapaaehtoiset yksin luokan kanssa. Vaikea tilanne. Voisiko kyseessä olla opettajien oma vapaaehtoisten rinnalla kalpeneva englanninkielen taito ja siitä koituva huonommuuden tunto? Olivatko opettajat täysillä mukana vapaaehtoisprojektissa tasa-vertaisina jäseninä vai vain toteuttajina?
Ehkäpä Perussa hotelliaan pyörittävä nainen ja Ecuadorin hostellinomistaja ovat vain yksinkertaisesti turhautuneita tultuaan tekemään hyvää tarkoittavaa työtä, mutta huomatessaan paikallisten "haluttomuuden" lähteä mukaan ideansa toteuttamiseen. Varmasti luonnollinen reaktio pitkäjänteisen ja -aikaisen työn eri vaiheissa.
Boliviassa olimme länsimaalaisen pariskunnan pitämässä hostellissa. Erittäin ystävällinen pariskunta ja hyvin pidetty hostelli, vieraat tuntevat olevansa kuin omassa kodissaan. Syy, miksi kuitenkin vaihdoimme hostellia muutaman yön jälkeen (korkeamman hinnan lisäksi) oli se, että emme viihtyneet hostellissa omistajan pyykkipolitiikan vuoksi. Kuulostaa hassulta, mutta niinhän se oli. Kun huomasimme heidän vaihtavan pyyhkeet ja lakanat joka päivä, esitimme ekologisen pyynnön omistajalle, ettei heidän tarvitsisi tehdä sitä. Enhän kotonakaan pese pyyhettä yhden käsienkuivauksen jälkeen, puhumattakaan päättömän turhasta veden ja sähkön kulutuksesta. En voinut uskoa korviani, kun omistaja sanoi, että "Ei onnistu, se on meidän tapamme täällä." Tällaisen sulkeutuneen "näin on aina tehty ja tullaan tekemään"-linjan lisäksi paikan pisteet ropisivat silmissäni kuullessani omistajan selityksen. "Kun pesemme kaikki pyyhkeet ja lakanat joka päivä, on työntekijöidemme (paikallisia) helpompi pysyä kärryillä.." Kuinka tyhminä omistaja oikein työntekijöitään pitää??? Vaihdoimme ihanaan puutarhalliseen hostelliin, jossa saimme käyttää samoja lakanoita niin pitkään kun halusimme.
Niinpä niin. Monet ulkomaalaiset matkailuyrittäjät vaikuttavan kuitenkin tekevän paljon paikallisten olojen kohentamiseksi Etelä-Amerikassa. Kuten missä tahansa ulkopuolisen aloittamassa kehitysprojektissa on kuitenkin mietittävä miten tätä kehitystyötä tehdään ja millä kehitys saadaan kestäväksi. Mielestäni länsimaalaisten hyväntekijöiden tulee ymmärtää, että vaikka kuinka hyvä ja nerokas heidän kehityssuunnitelmansa onkaan, se ei välttämättä toimi suoraan sellaisenaan paikallisissa olosuhteissa. Method-check! Tarpeelliset kehitysprojektit eivät tuskin ikinä ota onnistuakseen, elleivät paikalliset ole niissä mukana täysivertaisina tekijöinä. Lisäksi kestävyyttä ei synny, elleivät paikalliset voimaannu johtamaan ja käynnistämään kehitysprojektejaan itse.
On myös tarkasteltava kriittisesti MITÄ kehitetään ja MINKÄ TAKIA. On syytä miettiä, missä määrin ulkomaalaislähtöiset projektit ovat vain "ylivoimaisen" länsimaalaisen elämäntapa-filosofiamme tuputtamista kaikkiin maailman kolkkiin. Emmekö vain tajua, että toisella tavallakin voi elää ja vieläpä paljon onnellisemmin? Mitä esimerkiksi voisimme opettaa ympäristönsuojelusta niille lukuisille maailman alkuperäiskansoille, jotka ovat jo vuosisatojen ajan eläneet omavaraisina ja harmoniassa ympäröivän luonnon kanssa? Saatika sosiaalisista suhteista näille ihmisille, jotka elävät onnellisesti hyvin yhteisöllistä elämää huolehtien toinen toisistaan.
Ehkäpä mekin olemme menneet monessa asiassa metsään ja nyt meidän aikaansaamamme "kehitys" aiheuttaa ongelmia myös muille ihmisille. Siksi onkin tarpeellista katsoa itseään peiliin. Miksi meidän elämäntapamme ja tyylimme toimia olisi niin tavoiteltavaa?
Ja mitä tulee kestävyyteen, hyvän lähtökohdan sen tarkasteluun antaa seuraava toteamus: (Butlerin vuonna 1999 kirjoittaman Kestävän matkailun nykytila-katsauksen viimeiset lauseet, vapaa suomennos)
"Tällä hetkellä kestävän matkailun edistämisessä vallitsee häiritsevänlainen taipumus väittää, että jokainen pienimuotoinen, ympäristöllisesti tai kulttuurisesti suuntautunut, erityisesti paikallisväestön luoma tai heitä varten kehitetty matkailun muoto olisi kestävää. Ilman tarkkoja ja luotettavia indikaattoreita ja tarkkailua, minkään hankkeen kestävyyttä ei voida arvioida ennen kuin on kulunut useita vuosia sen perustamisesta ja silloin vasta vertaamalla sen toimintaa ja vaikutuksia ympäristön tilaan sen perustamisen aikaan. Ottaen huomioon, että termi kestävä kehitys otettiin käyttöön vuonna 1987, on edelleen liian varhaista sanoa, onko mikään siitä lähtien kehitetty oikeasti kestävää vai ei."
(*Länsimaat oman tulkintani mukaan: Pohjois-Amerikka ja Eurooppa elämäntapansa ja varallisuutensa vuoksi)
Tapasimme erään Perussa sijaitsevan ekohotellin länsimaalaisen omistaja-naisen. Hänen kaikki- ekostandardit-täyttävä hotellinsa työllisti muutamia paikallisia ihmisiä. Ollessamme hänen kanssaan kahvilla hotellin terassilla, naisen töykeä käytös työntekijäänsä kohtaan ei voinut jäädä huomaamatta. Hän sätti työntekijäänsä astioiden kilauttelemisesta silloin, kun HÄN puhuu ja teki tämän kaikkien meidän 4n turistin edessä saaden kaikki hieman hämmentymään. Tuon olisi voinut hoitaa kohteliaamminkin. Lisäksi jäin pohtimaan sitä, että hänen länsimaalainen ystävättärensä aikoi tulla huolehtimaan hotellista sen aikaa kun hän olisi lomalla kotimaassaan. Yleensä muutama työntekijä saa kuulema hieman vastuullisempia hommia hotellissa, mutta en voinut olla pohtimatta miten hän ei n. 4,5 vuoden toimintansa aikana ole voinut kouluttaa työntekijöitään huolehtimaan hotellista? Mieleen tulee väkisin, ettei nainen luota paikallisiin työntekijöihinsä. Tällainen toiminta vaikuttaa väheksyvältä, eikä ainakaan paranna paikallisten ammatillista itsetuntoa.
On tietenkin muistettava, että Perussa koulutusaste on heikko ja paikallisesta maalaisyhteisöstä tulevat työntekijät tarvitsevat varmasti perusteellista koulutusta matkailualasta ja hotellin pitämisestä. Länsimaalaisen pitämässä hotellissa asiat tehdään varmasti erilaisella tavalla ja tämäkin on opittava. En kuitenkaan voi uskoa, ettei kukaan oppisi, jos häntä vain motivoidaan ja koulutetaan asianmukaisesti. Eikö kukaan työntekijöistä sitten halunnut vastata hotellin hallinnollisesta puolesta vai oliko heille annettu mahdollisuutta siihen?
Hotellitoimintansa lisäksi tämä nainen pyörittää kansalaisjärjestöä, joka on saanut paljon hyvää aikaan, mm. lasten päiväkotitoiminnan ja kierrätyskeskuksen perustamisen. Kuitenkin nainen oli avoimen turhautunut siihen, että asioita oli niin vaikea hoitaa paikallisten kanssa ja sain hänen puheestaan sellaisen kuvan, että hänen mielestään paikallisia ei kiinnosta kehitystyöt liiemmin, he eivät mm. saavu kokouksiin. Taas pääkoppani alkoi raksuttaa seuraavia ajatuksia:
Vaikka nainen ilmaisikin tietämyksensä asioiden osittaisista syistä, eli paikallisten huonosta koulutustaustasta ja historian mukanaan tuomasta tottumuksesta vieraan vallan käskytyksen alaisena olemiseen, oliko hänen lähestymistapansa silti väärä?
(Vaikka tekstini saattaa olla melko kielteinen, kaikki kunnia kyseisen hotellinomistajan hyville saavutuksille ja varmasti hyvää-tarkoittavalle kehitystyölle! En halua arvostella, mikä on aina niin helppoa (tee itse perästä...) vaan ennemminkin pyöritellä ajatusrattaita päässäni siitä, kuinka asioita voisi parantaa)
Ecuadorin pienen piskuisessa vuoristokylässä kuulin vastaavanlaisia turhautuneita kommentteja länsimaalaiselta hostellinomistajanaiselta, joka kertoi aikovansa pistää pillit pussiin hänen hostellinsa pyörittämän vapaaehtoistyöohjelman kohdalla. Vapaaehtoiset ulkomaalaiset tulivat aiemmin opettamaan englanninkieltä kylän koululle, mutta yhteistyö opettajien kanssa ei pelannut. Paikalliset opettajat lähtivät mielellään viettämään vapaa-aikaa jättäen vapaaehtoiset yksin luokan kanssa. Vaikea tilanne. Voisiko kyseessä olla opettajien oma vapaaehtoisten rinnalla kalpeneva englanninkielen taito ja siitä koituva huonommuuden tunto? Olivatko opettajat täysillä mukana vapaaehtoisprojektissa tasa-vertaisina jäseninä vai vain toteuttajina?
Ehkäpä Perussa hotelliaan pyörittävä nainen ja Ecuadorin hostellinomistaja ovat vain yksinkertaisesti turhautuneita tultuaan tekemään hyvää tarkoittavaa työtä, mutta huomatessaan paikallisten "haluttomuuden" lähteä mukaan ideansa toteuttamiseen. Varmasti luonnollinen reaktio pitkäjänteisen ja -aikaisen työn eri vaiheissa.
Boliviassa olimme länsimaalaisen pariskunnan pitämässä hostellissa. Erittäin ystävällinen pariskunta ja hyvin pidetty hostelli, vieraat tuntevat olevansa kuin omassa kodissaan. Syy, miksi kuitenkin vaihdoimme hostellia muutaman yön jälkeen (korkeamman hinnan lisäksi) oli se, että emme viihtyneet hostellissa omistajan pyykkipolitiikan vuoksi. Kuulostaa hassulta, mutta niinhän se oli. Kun huomasimme heidän vaihtavan pyyhkeet ja lakanat joka päivä, esitimme ekologisen pyynnön omistajalle, ettei heidän tarvitsisi tehdä sitä. Enhän kotonakaan pese pyyhettä yhden käsienkuivauksen jälkeen, puhumattakaan päättömän turhasta veden ja sähkön kulutuksesta. En voinut uskoa korviani, kun omistaja sanoi, että "Ei onnistu, se on meidän tapamme täällä." Tällaisen sulkeutuneen "näin on aina tehty ja tullaan tekemään"-linjan lisäksi paikan pisteet ropisivat silmissäni kuullessani omistajan selityksen. "Kun pesemme kaikki pyyhkeet ja lakanat joka päivä, on työntekijöidemme (paikallisia) helpompi pysyä kärryillä.." Kuinka tyhminä omistaja oikein työntekijöitään pitää??? Vaihdoimme ihanaan puutarhalliseen hostelliin, jossa saimme käyttää samoja lakanoita niin pitkään kun halusimme.
Niinpä niin. Monet ulkomaalaiset matkailuyrittäjät vaikuttavan kuitenkin tekevän paljon paikallisten olojen kohentamiseksi Etelä-Amerikassa. Kuten missä tahansa ulkopuolisen aloittamassa kehitysprojektissa on kuitenkin mietittävä miten tätä kehitystyötä tehdään ja millä kehitys saadaan kestäväksi. Mielestäni länsimaalaisten hyväntekijöiden tulee ymmärtää, että vaikka kuinka hyvä ja nerokas heidän kehityssuunnitelmansa onkaan, se ei välttämättä toimi suoraan sellaisenaan paikallisissa olosuhteissa. Method-check! Tarpeelliset kehitysprojektit eivät tuskin ikinä ota onnistuakseen, elleivät paikalliset ole niissä mukana täysivertaisina tekijöinä. Lisäksi kestävyyttä ei synny, elleivät paikalliset voimaannu johtamaan ja käynnistämään kehitysprojektejaan itse.
On myös tarkasteltava kriittisesti MITÄ kehitetään ja MINKÄ TAKIA. On syytä miettiä, missä määrin ulkomaalaislähtöiset projektit ovat vain "ylivoimaisen" länsimaalaisen elämäntapa-filosofiamme tuputtamista kaikkiin maailman kolkkiin. Emmekö vain tajua, että toisella tavallakin voi elää ja vieläpä paljon onnellisemmin? Mitä esimerkiksi voisimme opettaa ympäristönsuojelusta niille lukuisille maailman alkuperäiskansoille, jotka ovat jo vuosisatojen ajan eläneet omavaraisina ja harmoniassa ympäröivän luonnon kanssa? Saatika sosiaalisista suhteista näille ihmisille, jotka elävät onnellisesti hyvin yhteisöllistä elämää huolehtien toinen toisistaan.
Ehkäpä mekin olemme menneet monessa asiassa metsään ja nyt meidän aikaansaamamme "kehitys" aiheuttaa ongelmia myös muille ihmisille. Siksi onkin tarpeellista katsoa itseään peiliin. Miksi meidän elämäntapamme ja tyylimme toimia olisi niin tavoiteltavaa?
Ja mitä tulee kestävyyteen, hyvän lähtökohdan sen tarkasteluun antaa seuraava toteamus: (Butlerin vuonna 1999 kirjoittaman Kestävän matkailun nykytila-katsauksen viimeiset lauseet, vapaa suomennos)
"Tällä hetkellä kestävän matkailun edistämisessä vallitsee häiritsevänlainen taipumus väittää, että jokainen pienimuotoinen, ympäristöllisesti tai kulttuurisesti suuntautunut, erityisesti paikallisväestön luoma tai heitä varten kehitetty matkailun muoto olisi kestävää. Ilman tarkkoja ja luotettavia indikaattoreita ja tarkkailua, minkään hankkeen kestävyyttä ei voida arvioida ennen kuin on kulunut useita vuosia sen perustamisesta ja silloin vasta vertaamalla sen toimintaa ja vaikutuksia ympäristön tilaan sen perustamisen aikaan. Ottaen huomioon, että termi kestävä kehitys otettiin käyttöön vuonna 1987, on edelleen liian varhaista sanoa, onko mikään siitä lähtien kehitetty oikeasti kestävää vai ei."
(*Länsimaat oman tulkintani mukaan: Pohjois-Amerikka ja Eurooppa elämäntapansa ja varallisuutensa vuoksi)
Comentarios
Publicar un comentario